Valitse sivu

Haimme remonttikohdetta, joka täyttäisi normaalit vaatimukset, eli hyvä sijainti ja taloyhtiö. Mutta halusimme myös ilmeikkään ja mahdollisuuksia tarjoavan pohjaratkaisu. Koska halusimme toteuttaa omia ideoitamme ja hyödyntää suunnittelijoidemme ammattitaitoa, piti kohteen olla remontoitavassa kunnossa.

Useiden vaihtoehtojen jälkeen Bella kolahti välittömästi. Vanhan kuoren alla oli selvästi mahdollisuuksia, vaikka Bella oli kokenut matkan varrella isojakin remontteja.

Talon rakentamisen aikaan v. 1962 oli tapana erottaa keittiö ja olohuone. Bellassakin oli alun perin menty eteisestä oven kautta keittiöön ja kun emäntä/ isäntä halusi tulla olohuoneeseen tapahtui se eteisen kautta ensin keittiön ovi auki ja sitten olohuoneen ovesta sisään. Jossakin vaiheessa oli olohuoneen ja keittiön välinen seinä hajotettu ja se vähensi meidän työtämme.

Poikkeuksellista Bellassa oli suuri wc/kylpyhuone, niin suurta ei yleensä tuona aikana tehty. Myös eteinen oli tilava, sekään ei kovin yleinen vanhoissa osakehuoneistoissa.

Pohjan suunnittelussa meitä avusti Pertti Lehtinen, monen rovaniemeläisen tuntema ammattilainen. Pertti muutti ”hullut ideamme” toteuttamiskelpoisiksi ja piirsi uuden Bellan lupia varten valmiiksi. Bellan tarina sai siis alkaa.

Iso kylpyhuone mahdollisti suuretkin muutokset ja suunnittelijamme Riikka Kasurinen ja Jasmin Piittisjärvi ryhtyivät ideoimaan. Pertin suunnitelmilla saimme myös saunan kuvioihin mukaan.

Miten kaikki eteni ja mikä oli lopputulos ?

Seuraavan parin viikon aikana saat seurata Bellan ”kuoriutumista” kuvien kera blogissamme.

Jos Sinulla on kysyttävää matkan aikana, ole yhteydessä K-Rauta Rovaniemen henkilökuntaan

Jos haluat tutustua Bellaan henkilökohtaisesti, soita ja sovimme treffit nuorekkaan 56 vuotiaan kanssa.

Tulemme vuokraamaan Bellan 1.3.2018 alkaen (onko tässä siis Sinun seuraava kotisi). Tarkempia tietoja
Sirpa Rytilahti 050-3880203 / sirpa.rytilahti(at)k-rauta.fi